Yli 20 vuotta samaa ja vieläkin jatkuu

Pelaaja

Olen pelaaja. En erottele konsoleita tai tietokonetta - hyvä peli löytyy millä alustalla tahansa. En myöskään erottele peligenrejä, sillä mielestäni kaikki ovat tasa-arvoisia. Näillä lähtökohdilla olen pelaillut niin pitkään, kuin muistini suo jonnekin 80-luvun hämyiseen menneisyyteen ja neonvalojen loisteeseen, jota korosti välkkyvä kuvaputkitelevisio - värillisenä tottakai.

Pohtisin yksi sateinen talvipäivä kaiken tämän innostuksen/harrastuksen/mikälie alkua. Miten pikkupoikana kiinnostavat jutut ovat onnistuneesti pitäneet lumoissa vielä aikuisena, perheellisenä miehenä? Samoin pienenä science fiction oli se juttu! Piraattiversio RoboCop leffasta jätti lähtemättömän vaikutuksen silloisen 5-vuotiaaseen, joka sitä katsoi (koska ikärajoja ei tunnettu - siksi). Reilu kolmekymppisenä toimii sama leffa ja sama genre vieläkin vaikka kaikki ympärillä on muuttunut enemmän, kuin osaisi edes kuvitella.

Tällaista se oli joskus, kun oli pelihuone

Tässä on pakko mainita erikseen 90-luvun kova ufobuumi, kun telkkarista (ajatella, ei suoratoistoa ollut olemassakaan) tuli X-Filesia, alaikäiset kersat vaillinnaisella englannin ymmäryksellä pelasivat UFO: Enemy Unknownia... kyllä se oli hienoa aikaa VGA-maailmassa. Näissä tunnelmissa ja fiilareissa tuli vietettyä lukemattomia määriä tunteja aina iltamyöhään asti. UFO:n intro on vieläkin 22 vuotta ensijulkaisunsa jälkeen douppia kamaa.

Koti

Tervetuloa kotiini. Makuuhuoneessa löytyy kaikkien pelieni keräilykappaleversiot lasivitriinissä, seinällä löytyy Frostmourne ja tuolla toisella puolen huonetta on Assassin's Creedista tutut assassiinit kaapin päällä. Tuossa seuraavaksi lastenhuoneessa onkin mukavan pehmeää olla Hearthstone -tyynyn kanssa, tai leikkiä Murlocilla, Protossien Probella tai Fiery Dragonilla. Ja mikä ettei jos pienelle taaperolle haluaa lukea jotain, olisi hyllyssä Snow Fight lastenkirja mukavilla värikuvilla - Blizzardilta tietysti. Ihan normaaliahan tämä, eikö?

Aikuisena osa tästä on tietysti ollut täysin tietoista valintaa ja miksipä ei. Toiset pistää tuhansia kiinni muumimukeihin - siis siihen objektiin josta on tarkoitus nauttia nestemäisessä muodossa olevaa ainetta - ja tämä on ok. Ei tätä kukaan kyseenalaista. Samaa ei voi sanoa Frostmournesta, jolle ymmärrystä löytyy empiirisen tutkimustiedon perusteella melko vähän. Availen tässä hieman enemmän fiilistelyhistoriaa ja maailmaa mitä omaan pelaamiseeni tulee ihan sen vuoksi, että keskustelujen ja muiden kontaktien pohjalta en ole yksin tämän asian kanssa. Onneksi perhe-elämä ei ole tämän fiilistelyn tiellä vaan päinvastoin, Blizzardin ja muiden pehmojen seassa onnistuu perhearjenkin pyöritys varsin leppoisasti.

Frostmournehan se siinä

Jännittävintä tässä on huomata se, että vaikka grafiikat ja muut ovat vuosikymmenten saatossa kehittyneet jättiharppauksin yhdessä pelimusiikin ja muun kanssa, vanhat kunnon klassikot pitävät yhtä pintansa - ainakin jollain tasolla - näiden uutuuksien keskellä. Oikeasti, UFO, Dune II, Command & Conquer, WarCraft, Crusader: No Remorse, System Shock, Doom I & II, Earthsiege I & II ja muut lukemattomat helmet jotka muovasivat pitkälti 90-luvulla kokonaisia genrejä ja asettivat standardeja edelläkävijöiden roolissa, ovat peleinä vieläkin hyviä.

Silloin joskus

Ala-asteella oli yksi tai kaksi kertaa erimielisyyttä siitä, kumpi on kovempi; Blizzard vai Westwood (no itsehän olin Westwoodin kannalla...). Välitunnit menivät helposti jutellessa uusimmista UFO:n teknologioista, Dunen kentistä ja muusta vastaavasta. Noh, samahan pätee vieläkin reilu 20 vuotta myöhemmin pitkillä autoreissuilla, joten ei tässä ihan niin kaukana alkupisteestä olla. No niin.. loppui jaarittelu.

Seuraava steppi on enemmän tai vähemmän tehdä tästä vähän nätimpi ja omalaatuisempi eikä käyttää standarditemploja. Katsotaan miten sen onnistuu.