X-COM - Tietokonepelien klassikot

Palanen suomalaista pelihistoriaa

Is UFO, Lyudmila

Hieman yllättäen postilaatikosta saapui Mesenaatin kautta joukkorahoitettu Juho Kuorikosken kirjoittama teos. Niille, joille nimi on vähemmän tuttu, mies on jo ennestään julkaissut pätevän teoksen nimeltään Suuret seikkailupelit sekä Sinivalkoinen pelikirja. Tämä on merkittävää monessakin suhteessa. Ensiksi suomen kielellä harvemmin julkaistaan mitään peliaiheista ja vielä harvemmin sellaista kirjaa, joka paneutuu koko seikkailupelien historiaan.

Henkilökohtaisesti olin vaikuttunut siitä, kuinka paljon taustatietoa Suuret seikkailupelit -kirja sisälsi miltei jokaisesta pelistä. Pientä nippelitietoja pelin tekovaiheista, käsikirjoittajista tai ideoista joita en ollut koskaan kuullut. Kirjasta paistaa läpi ammattitaito ja kiinnostus pelejä kohtaan. Itse tykkään erinomaisen paljon fiilistelystä ja kaikesta pikkukivasta tiedosta, jota ei hirveän usein tule vastaan. On hienoa lukea ammattitaidolla kirjoitettua fyysistä kirjaa, joka liippaa todella tarkasti ja läheltä omaa nuoruutta - olkoon se kuinka ufohörhöinen tahansa. Näitä tulee toisinaan vastaan englanniksi - mutta että suomeksi? Oikeasti, ostakaa. Ei ole reffilinkkejä - tällaista suomalaista kirjallisuutta pitää jokaisen pelaajan tukea.

Shut up Dimitri. Is no UFO

X-COM - Tietokonepelien klassikot ei ensivilkaisun ja satunnaisesti luetun muutaman kappaleen perusteella jätä kylmäksi. Itse olen jo maininnut X-COM pelisarjan sivulauseessa aiemmin muutamien kehusanojen kera. Ehkä on samalla tullut mainittua X-Files, josta ensimmäinen Enemy Unknown -peli veti melko paljon vaikutteita, mutta ei nyt mennä sinne X-Filesiin - nyt se kirja. 

Keräilyversio, numeroitu, nimmarilla!

On se komea. Isot propsit siitä, että jostain on löydetty kansikuvaksi X-COM: Enemy Unknown (tai UFO Defense jos ollaan Yhdysvalloissa...) konseptipiirros, joka lopulta päätyi pelin kansitaiteeksi. Katsokaa nyt sitä. Siinä palanen klassista tietokonepelihistoriaa kovakantisena, suomen kielellä, painettuna tekstinä. Ei tällä blogauksella muuta virkaa ollut, kuin mainostaa tätä kirjaa. En saa tästä senttiäkään, haluan vaan ihmisten tietävän, että tällaistakin löytyy. 

Muutama hassu kymppi hyvin laajasta tietopaketista on muhkea diili. Tätä ei kannata jättää välistä. Jos osaa suomea, jos asuu Suomessa tai jos kiinnostaa X-COM -pelisarjan historia on tämä pakko-ostos. Nyt äkkiä Minervan sivujen kautta tilaamaan!

Yli 20 vuotta samaa ja vieläkin jatkuu

Pelaaja

Olen pelaaja. En erottele konsoleita tai tietokonetta - hyvä peli löytyy millä alustalla tahansa. En myöskään erottele peligenrejä, sillä mielestäni kaikki ovat tasa-arvoisia. Näillä lähtökohdilla olen pelaillut niin pitkään, kuin muistini suo jonnekin 80-luvun hämyiseen menneisyyteen ja neonvalojen loisteeseen, jota korosti välkkyvä kuvaputkitelevisio - värillisenä tottakai.

Pohtisin yksi sateinen talvipäivä kaiken tämän innostuksen/harrastuksen/mikälie alkua. Miten pikkupoikana kiinnostavat jutut ovat onnistuneesti pitäneet lumoissa vielä aikuisena, perheellisenä miehenä? Samoin pienenä science fiction oli se juttu! Piraattiversio RoboCop leffasta jätti lähtemättömän vaikutuksen silloisen 5-vuotiaaseen, joka sitä katsoi (koska ikärajoja ei tunnettu - siksi). Reilu kolmekymppisenä toimii sama leffa ja sama genre vieläkin vaikka kaikki ympärillä on muuttunut enemmän, kuin osaisi edes kuvitella.

Tällaista se oli joskus, kun oli pelihuone

Tässä on pakko mainita erikseen 90-luvun kova ufobuumi, kun telkkarista (ajatella, ei suoratoistoa ollut olemassakaan) tuli X-Filesia, alaikäiset kersat vaillinnaisella englannin ymmäryksellä pelasivat UFO: Enemy Unknownia... kyllä se oli hienoa aikaa VGA-maailmassa. Näissä tunnelmissa ja fiilareissa tuli vietettyä lukemattomia määriä tunteja aina iltamyöhään asti. UFO:n intro on vieläkin 22 vuotta ensijulkaisunsa jälkeen douppia kamaa.

Koti

Tervetuloa kotiini. Makuuhuoneessa löytyy kaikkien pelieni keräilykappaleversiot lasivitriinissä, seinällä löytyy Frostmourne ja tuolla toisella puolen huonetta on Assassin's Creedista tutut assassiinit kaapin päällä. Tuossa seuraavaksi lastenhuoneessa onkin mukavan pehmeää olla Hearthstone -tyynyn kanssa, tai leikkiä Murlocilla, Protossien Probella tai Fiery Dragonilla. Ja mikä ettei jos pienelle taaperolle haluaa lukea jotain, olisi hyllyssä Snow Fight lastenkirja mukavilla värikuvilla - Blizzardilta tietysti. Ihan normaaliahan tämä, eikö?

Aikuisena osa tästä on tietysti ollut täysin tietoista valintaa ja miksipä ei. Toiset pistää tuhansia kiinni muumimukeihin - siis siihen objektiin josta on tarkoitus nauttia nestemäisessä muodossa olevaa ainetta - ja tämä on ok. Ei tätä kukaan kyseenalaista. Samaa ei voi sanoa Frostmournesta, jolle ymmärrystä löytyy empiirisen tutkimustiedon perusteella melko vähän. Availen tässä hieman enemmän fiilistelyhistoriaa ja maailmaa mitä omaan pelaamiseeni tulee ihan sen vuoksi, että keskustelujen ja muiden kontaktien pohjalta en ole yksin tämän asian kanssa. Onneksi perhe-elämä ei ole tämän fiilistelyn tiellä vaan päinvastoin, Blizzardin ja muiden pehmojen seassa onnistuu perhearjenkin pyöritys varsin leppoisasti.

Frostmournehan se siinä

Jännittävintä tässä on huomata se, että vaikka grafiikat ja muut ovat vuosikymmenten saatossa kehittyneet jättiharppauksin yhdessä pelimusiikin ja muun kanssa, vanhat kunnon klassikot pitävät yhtä pintansa - ainakin jollain tasolla - näiden uutuuksien keskellä. Oikeasti, UFO, Dune II, Command & Conquer, WarCraft, Crusader: No Remorse, System Shock, Doom I & II, Earthsiege I & II ja muut lukemattomat helmet jotka muovasivat pitkälti 90-luvulla kokonaisia genrejä ja asettivat standardeja edelläkävijöiden roolissa, ovat peleinä vieläkin hyviä.

Silloin joskus

Ala-asteella oli yksi tai kaksi kertaa erimielisyyttä siitä, kumpi on kovempi; Blizzard vai Westwood (no itsehän olin Westwoodin kannalla...). Välitunnit menivät helposti jutellessa uusimmista UFO:n teknologioista, Dunen kentistä ja muusta vastaavasta. Noh, samahan pätee vieläkin reilu 20 vuotta myöhemmin pitkillä autoreissuilla, joten ei tässä ihan niin kaukana alkupisteestä olla. No niin.. loppui jaarittelu.

Seuraava steppi on enemmän tai vähemmän tehdä tästä vähän nätimpi ja omalaatuisempi eikä käyttää standarditemploja. Katsotaan miten sen onnistuu.