Ristiretkeilyjä

Parhaista parhain ilman sääliä

Joskus sitä tulee sellainen olo, että tämä on a) se juttu b) pakko saada c) hiton hauskaa. Voi valita vapaasti yhden kolmesta tai vastaavasti kaikki kolme. Aikoinaan tuli kuultua sellaisesta pelistä kuin Crusader: No Remorse yhden koulukaverin kertomana vuonna 1995. Kuulemma se oli tosi siisti, kuulemma se tuli CD:llä eikä suinkaan disketeillä ja vaati tosi tehokkaan koneen toimiakseen. Ja mikä parasta siinä oli SVGA-grafiikat! Ajatella!

Olen badass, koska Crusader ja Silencer

Ensimmäisestä kerrasta itse pelin näkemiseen meni muutama viikko ja jumaliste... kyllähän se kannatti. Eipä siinä, että Crusaderissa oli SVGA-graffat ja se vaatii levypyörittäjän toimiakseen (mikä ei ollut ihan kauhean yleinen juttu), mutta ne musiikit! Ei oltu kenraali Midin alaisuudessa, vaan tämähän vaati oikein Sound Blasterin (tai 100% yhteensopivan) vermeet! Aikamoista se pyysi ja kyllähän se melkoisen shown tuotti.

Katsokaa mitkä räjähdykset! (ok, tää PlayStation -versiosta)

Itsehän saan uskomattomat kiksit pelimusiikista, joten Crusader (sekä No Remorse että No Regret) tarjosi tässä jotain uniikkia. Uskomattomat tracker-pohjaiset musiikit kuulostivat normaalin midipimputusten jälkeen aika uskomattoman hyvältä. Tottakai WarCraft II pisti pahasti kampoihin cd-laatuisella orkesterillaan, mutta olihan pelin genre ja meininki täysin erilainen. Crusaderin teema oli jotain omaa luokkaansa. Tätä ei tarvitse edes todistaa, riittänee että käy kuuntelemassa ihan itse.

Mitäs ne musiikit, kun 90-luvun puolenvälin jälkeen oli ns. FMV-välivideoiden kulta-aikaa! Käytännössä tämä tarkoitti esinauhoitettuja videopätkiä, jossa näyttelijät (...tästä voi olla montaa mieltä...) kuljettivat tarinaa eteenpäin ja puhuivat suoraan pelaajalle. Vähän kuten Command & Conquer -sarjassa ym. Crusader ei suinkaan ollut ensimmäinen pelisarja, joka käytti tätä uskomatonta teknologista tarinakuljetuselementtiä, kuten edellämainittu C&C ja sitä vanhemmat pelit todistavatkin - mutta se oli aivan omaa luokkaansa camp-fiiliksessä joka paistoi läpi kaikesta.

Tällaista se oli vuonna 1995!

Pelattavuuskin oli aikansa pätevää huippua! Crusaderissa sai käyttää sekä näppäimistöä, että hiirtä - vaikkei sitä juurikaan muualla kuin valikoissa käytetä. Kaikkiaan pelattavuus oli melko huippua touhua; tähtääminen onnistui nuolinapeista, liikkuuminen myös, kaikki toimi sulavasti pienen opettelun jälkeen! Esirendatuista 3d-malleista rakennettu sprite-pohjainen grafiikka oli jotain uskomatonta, sillä liikkeet ja animaatiot olivat sulavampia kuin missään muussa vastaavassa pelissä. Oli se hieno. Oli!

Mikä lopulta mahtoi viehättää tässä pelissä niin paljon, että sitä tuli pelattua lukemattomia tunteja? Kaipa se grafiikka, äänet, musiikki, teema, juoni?

Mietitään Crusaderin normimenoa: hakkeroidaan pääte, jolla sammutetaan kamerat ja samalla ansoitetaan teleportteri lisäjoukoille. Otetaan haltuun Vectron ja pistetään paikat palasiksi (koska tuhoutuvat ympäristöt jo vuonna 1995 - siksi), valitaan paras mahdollinen ase lukuisista vaihtoehdoista, tehdään ryntäys huoneeseen ja pistetään kaikki kylmiksi samalla kun summerit laulaa "Intrusion detected". Tuo oli hiton kovaa settiä 21 vuotta sitten ja harvapa peli vieläkään antaa yhtä paljon riemua pelaajalle tuhovimmassaan. Onko siistiä vai mitä?

Vielä parempaa ilman katumusta

Ei liene mitenkään suuri yllätys, että No Remorse oli aikoinaan melkoinen hitti (tai ainakin tuotti omansa takaisin vaivattomasti), joten jatkoahan seurasi hyvinkin nopeasti. Käytännössä tämä tarkoitti samaa pelimekaniikkaa, uusia aseita, uusia kenttiä ja vielä uskomattomampaa juonta kuin mitä ensimmäinen osa tarjosi. Jos luuli nähneensä kaiken camp-fiiliksen ensimmäisissä välivideoissa, vie No Regret potin kotiin tarjoamalla D-luokan näyttelijöitä ja E-luokan juonta - eli parasta mitä tällainen peli voi tarjota!

Lisää punaisen panssarimiehen seikkailuja

Jos muistan oikein, jatko-osa ei ollut ehkä ihan niin suuri hitti kuin edeltäjänsä. Syitä tähän on tietysti monia: vuosi ensimmäisen julkaisun jälkeen, ei mitään oikeasti uutta, uudistukset lähinnä pintapuolisia yms. Mikään uskomaton myyntihitti tästä ei tullut ja Suomesta tätä oli jopa vaikeaa saada ostettua jostain epäilyttävistä Anttilan pc-puolen laareista. Omani löysin silloisen alkeellisen netin aikana (hei, 28.8k baudin modeemi oli kuuma juttu) jotenkin tosi hämyisistä olosuhteista Hämeenlinnasta.

Uskomaton suojakilpiefekti, sama isometrinen kuvakulma ja tuhoutuva ympäristö

Regretissä ei varsinaisesti ollut pelinä mitään vikaa tai ainakaan mitään sellaista vikaa mihin edeltäjässä ei olisi jo tottunut. Musiikit olivat edelleen rautaa, kenttäsuunnittelu toimivaa ja puzzlet noudattivat tuttua kaavaa. Arsenaali kasvoi mukavasti uusilla, entistä väkivaltaisemmilla aseilla mikä teki pelaamisesta astetta hauskempaa mikäli ei tätä ruvennut pelailemaan heti No Remorsen jälkeen putkeen.

Ja näin jäädytetään, älkää välittäkö orgaanisesta jätteestä

Ryntäys huoneeseen, ammutaan kaakeleiden takana väijyvä WEC:n vartija, parit siviilit, aiheutetaan hälytys. Ladataan ase. Edelleen se kokonaisvaltainen fiilis oli Crusaderissa ihan omaa luokkaansa, mikä hieman harmittaakin ettei tätä peliä nähty 2000-luvulla missään muodossa, millään pelilaitteella. Origin päätyi EA:n hoiviin ja EA omistanee(?) Crusaderin oikeudet ja loppu onkin historiaa.

Crusaderin tarun ei suinkaan pitänyt loppua No Regretin kohdalla, sillä Originilla oli työn alla ensimmäinen Windows 95:lle tehty Crusader: No Mercy jossa oli entistä paremmat graffat ja yhtä uskomatonta näyttelyä sekä Crusader: No Survivors puhtaasti moninpelillisenä versiona. Vuonna 1997 moninpeli oli hiljalleen nostamassa suosiotaan kun internet rupesi yleistymään yhdessä 56k baud modeemien ja ISDN:n kanssa. Jälkimmäisessä olisi ollut kahdeksan pelaajan deathmatchia eri kentissä - kumpaakaan näistä peleistä ei nähty Originin ulkopuolella. No Regret jäi tähän saakka viimeiseksi isometriseksi räiskintäpeliksi. Syvä huokaus ja mieskyynel.

ModPlug player sekä Straylight Productions

Itseäni vaivasi vuosien ajan etten saanut mitenkään kuunneltua Crusaderien musiikkia koneelta. Siinä ne oli pelilevyllä suoraan "music" -kansiossa mutta ei niin ei. Tiesin jo tässä vaiheessa musiikin olevan trackerilla tehtyä, mutta mikään tunnettu trackeri ei sitä suostunut toistamaan. Ei niin mikään. Aikana ennen Googlea ja muita hakukoneita (Altavista oli, mutta se oli surkea.. samoin alltheweb.com ja monet muut) vastauksen löytäminen johonkin tietyn tiedostomuodon toistamiseen/avaamiseen ei ollut itsestäänselvyys.

Siinä 2000-luvun alussa tuli netin ihmeellisessä maailmassa vastaan trackereita toistava ModPlug player ja OpenMPT trackeri. Ihan sattumalta, täysin vahingossa Straylight Productionsin tekeleitä etsiessä. Uusi maailma aukeni. Uusi aikakausi koitti. Sain fiilistellä vihdoinkin Crusaderin musiikkeja ilman, että käynnistin peliä erikseen! Tätä saattanee olla vaikeaa ymmärtää mikäli ei ole kuullut Straylight Productionsin muita tuotoksia (tai Andrew Segan), tilanne korjaantuu helpolla nykyisin Youtuben kautta - hop hop ja hakusanaksi "crusader main theme".

Koko musiikkijutussa on muutenkin mielenkiintoista yhteensattumaa se, että itse tykkäsin todella paljon Crusaderin musiikista (ihanko totta?) sekä Unreal Tournamentin ja Deus Exin soundtrackeista unohtamatta Freelancerin eteerisiä kappaleita. Jotenkin yleinen fiilis, melodiat, dynaamisuus (ainakin Deus Exista eteenpäin) vaikuttivat olevan ns. spot on. Myöhemmin kävikin ilmi, että kaikkien näiden pelien takana on yksi ja sama henkilö: Andrew Sega. Tiedostamatta fanitin eri pelien musakkia tietämättä miksi. No.. niin.. sattuuhan sitä.

Parastahan tässä on ehdottomasti se, että nykypäivänä Crusaderia varten ei tarvitse olla mitään dedikoitua konetta (tai dosboxia), sillä sen saa alle kympillä (No Remorse & No Regret) GOG.comin kautta. Sinne vaan luottokorttia viuhumaan ja paluu 1990-luvulle on taattua. Kuten Kirk sanoi Star Trekissä: "Kun on tätä kamaa rööreissä, en pelkää edes supernovaa".

Kun kotelot olivat pahvia

2010-luvulla (tai oikeastaan koko 2000-luvulla...) pelien pakkaukset ovat muuttuneet hienoista pahvikoteloista, jotka sisälsivät ties mitä oheistuotetta, dvd-koteloiksi, joista löytyy ehkä se pelilevy tai latauskoodi ja "varo epilepsiaa" -kortti. Nykyään se, mikä oli ennen täysin normaalia on tituleerattu Collector's Editioniksi tai vastaavaksi erikoispainokseksi. Toki tarinankerronta ja hahmokehitys on ottanut kaksi tai kolme askelta parempaan suuntaan, kuin mitä oli 1990-luvulla, tällainen fiilistelijä kaipaisi välillä jotain muutakin sen digitaalisen version koodin lisäksi.

Pelilootat, valitettavasti en ikinä saanut originellia No Remorsea

Monillehan nämä pelikotelot ja muut ovat enemmän tai vähemmän turhia ja ne päätyvätkin kierrätykseen, roskiin tai johonkin muuhun epäpyhään tarkoitukseen. Jos haluaa jotain ekstrakivaa ja pikkunippeliä tai nappelia, pitää sen normin 50-70€ lisäksi heittää tiskiin toinen samanmoinen jotta saisi sen värillisen ohjekirjan tai jotain näin nykypäivänä. Eikö vain? Itselleni nimeommaa se oheiskrääsä mikä tulee pelin mukana nostaa fiilarit täysin uuteen ulottuvuuteen. Otetaan esimerkiksi nämä samat Crusaderit. Löytyy se ohjekirja, näppäinasettelulistaus ja tulevaisuuden sanomalehti. Käytännössähän tuo ei ole muuta kuin hassu A3 parilla graffalla, mutta jumaleissöns se on hieno! Pieni bonus, pelimaailmaa hieman avaava lisäosa. Uskomatonta! No ei ehkä ihan, mutta kiva pieni lisä isoon pelilaatikkoon joka tapauksessa.

Ohjekirja, lehti, peli, keybindingit ja kaikkea...

Löytyy lehteä, aselehtistä, playguidea ja ties mitä...

Lehdessä kerrotaan uutisia politiikasta, löytyy mainoksia uusista kuplivista juomista, kerrotaan WEC:n suurista hankkeista ja sivutaan hieman kaikkea mitä pelissä tulee tavalla tai toisella vastaan. Toki nykypäivänä saman saa integroitua itse pelikokemukseen melko saumattomasti ilman ns. ylimääräistä rojua, mutta tuossa rojussa on uskomaton määrä epämääräistä fiilistä. Kehtaisin muutenkin väittää, että suurin osa pelaajista harvemmin lukee mitään missä on yli kolme lausetta mitä tulee peleihin - voin toki olla väärässä. Vai olenko?

Toisinaan yön pimeinä tunteina taskulampun välkehtivässä valossa tulee avattua joku vanha pelikotelo ja muisteltua menneitä aikoja. Silloin joskus reilu 10-vuotiaana kersana kun sai tällaisen kotelon käsiinsä, säädettyä DOSissa IRQ:t ja muut kohdalleen jotta se Sound Blaster toimisi oikein, konfattua Extended Memoryn oikein jotta päästiin käyttämään keskusmuistia oikein kunnolla... ja kirjoitettua C:\Games\Crusader\crusader.exe... voihan sitä onnea.

Jollain tapaa vanhat pelit ja niiden oheistavarat ovat kuin pikatie menneisyyteen ja takaisin nuoruuteen, jota muuten harvemmin muistelee. Avaat pakkauksen, muistat sen vuoden, sen luokan, kaikki kaverit, välituntikeskustelut, opettajien lupaukset "teille on töitä, koska kaikki eläköityy", Norjaan suunnatun luokkaretken (kiitos traumoista S.H.). Ei se pelkkä peli tai pakkaus, vaan oheismuistot jotka aktivoituu tästä. Kaikki ne vanhat jutut, joille ei uhraa sekuntiakaan aikaa tulee takaisin mieleen vain sen vuoksi, että ottaa vanhan pelikotelon kaapista ulos. Ei hitto, pitää varmaan mennä fiilistelemään tuota WEC:n lehteä nopeasti.