Lumimyrsky

Kauan sitten Kesämäessä

Ei ollut synkkää ja myrskyisää yötä. Ei ollut edes yö. Taisi olla ihan normaali päivä. Minun uskomaton fanitukseni Blizzardia kohtaan syntyi reilusti ensimmäisen altistumisen jälkeen. Tuolloin yksi luokkakaverini, jonka kanssa olin enimmäkseen pelannut Dune II:a ja Doomia, esitteli minulle jonkun oudon pelin, jossa oli ihmisiä ja örkkejä. Kaksi eri puolta vastakkain taistelemassa jossain never heard of paikassa. Ja ne käytti tavanomaisia aseita sekä taikoja, hyi. Näillä asenteilla ei uskoisi ikinä, että minulla on nykypäivänä Shrine of Blizzard, jolle uhraan huonoja RTS-pelejä ja epäonnistuneita MMORPG-virityksiä. No ehkei sentään.

Dune II.Tää oli päheetä silloin 24 vuotta sitten

"Kaksi puolta, Dunessa on kolme. Westwood osaa paremmin!" oli kommentini (tai aika tarkasti jotain tuon suuntaista) silloin vuonna 1994. Tottahan tämä onkin, verrattuna Dune II:een WarCraftissa oli vain kaksi osapuolta - ihmiset ja örkit. Dunessa puolestaan löytyi Atreides, Harkonnen ja Ordos. Jokaisella niistä oli oma mentaatti, omat erikoisyksikkönsä ja omat musiikit. Moni ei varmaankaan tuolloin huomannut, mutta Dunessa oli myös jokaisen puolen mentaatti-ikkunassa eroavaisuuksia logoissa ja väreissä, sekä muutamia muita pikkujuttuja. Kaikkiaan Dune II:ssa, näin muutama vuosikymmen sen julkaisun jälkeen, otettiin todella paljon taustatarinaa lähdeteoksesta ollakseen "vain strategiapeli". Vasta yläasteella luettuani Dyynin, ymmärsinkin kuinka pitkälle Westwood oikein veikään taustalorea ja kuinka ovelasti ne sitä käytti muuntaessaan henkilödraaman (ensimmäiseksi kunnolliseksi) RTS-peliksi.

Harkonnen. Rocket Launcher. Huomatkaa härkälogot! Noi oli vielä lisäksi animoitua kuvia!

Atreides - blondien ja sinisilmäisten mallien liittouma

Kaiken tämän lisäksi Dune II on sci-fiä, joka käyttää lähdemateriaalinaan parasta sci-fi -kirjallisuuden tuotosta ikinä - Frank Herbertin kirjoittamaa Dune -kirjaa. Jos sitä ei ole lukenut, ei tiedä mitään sci-fistä. Ei sitten ainuttakaan asiaa. Se on suomeksi, englanniksi ja löytyy vaikka arabiaksi jos mielii tutustua Arrakikseen sekä Atreidesin ja Harkonnenien sukujen välienselvittelyyn vuonna 10000, hyvin kaukana täältä. Mutta mutta, tämänhän piti olla Blizzardista ja örkeistä ja nyt ollaan tulevaisuudessa, kaukaisella planeetalla? Ei ei, takaisin aiheeseen.

Suuri sininen

Pakkohan sitä oli kokeilla. Warcraftia meinaat. Ei olisi pitänyt. Nyt on Illidankin vessassa. Homma on tyystin lähtenyt lapasesta varmaan jokaisella mittarilla, mutta mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi.

Jos oikein muistan, ensikosketus taisi tapahtua Intelin 486DX4 -prosessorisella koneella. WarCraftista oli täten diskettiversio, koska cd-romputinta ei tuolloin ollut käytettävissä ja se oli vain Paremman Väen™ laitteita. Joka tapauksessa, nyt jätetään Illidanit vessaan ja itse WarCraftiin ja täten ensikosketukseen kohti Blizzardin mullistavia maailmoja. WarCraft: Orcs and Humans - no en pitänyt. Oli tylsää. Ainoa hauska juttu oli, että yksiköitä pystyi ärsyttämään kun klikkaili monta kertaa. Kuka nyt jotain jotain örkkejä... ...pikakelaus vuoteen 2010 ja olinkin Anaheimissa joka on aivan toinen tarina aivan toiseen aikaan. Siitä voisi kirjoittaa oman novellikokoelmansa, kun juttelin Samwisen, Metzenin ja Mike Morhaimen kanssa... Not now. Later.

16 vuotta ensikosketuksesta ja olinkin yhtäkkiä BlizzConissa, morjestamassa perustajia ja haastattelemassa pelintekijöitä

Joku asia ei vaan iskenyt oikein millään tavalla tuossa ensimmäisessä sotataidossa, vaikka puitteet olivat kunnossa, grafiikka aikalaiseksi komeaa ja pystyi valitsemaan kuusi yksikköäkin samaan aikaan vrt. Dune II:n "unitti kerrallaan tonne ja sinne" -meininkiin. Olen vaan enempi sci-fi ihmisiä, jotka tuntee vetoa avaruusaluksiin, eilieneihin ja muihin epämääräisyyksiin olkoot ne pelissä tai kirjassa. Päätin kuitenkin antaa WarCraftille toisen mahdollisuuden hieman yllättävällä tavalla. Edellisessä postauksessa kerroin etten juurikaan välitä moninpeleistä ja sen sellaista. Tässä piileekin suuri ironia kaiken tämän takana - WarCraftiin lankesin sen vuoksi, että siinä oli 1v1 moninpeli. Kyllä. Moninpeli johti Blizzardin fanitukseen, tuo sama moninpeli josta en nykypäivänä niinkään välitä tai kiinnitä siihen erikseen huomiota.

Sotataito: örkit ja ihmiset

Elettiin 1990-luvun puoliväliä. Moninpeli tarkoitti silloisena ajanjaksona enimmäkseen japanilaista konsolia ja kahta ohjainta, jolloin voitiin pelata vuorotellen värikkäitä pallografiikalla varusteltuja putkimiesseikkailuja. Moninpeli sellaisena kuin se nyt tunnetaan oli alkutekijöissään, mikä ei välttämättä ole suurikaan ihme miettiessään sen ajan teknologiaa ja latensseja. Kaikki vasteajat alle yhden sekunnin olivat uskomattoman hyviä - toista se nykyään on, kun 60ms on liikaa. 28k modeemeilla koin ensimmäisen matsin WarCraftin maailmassa - se koukutti hetkessä. Yhtäkkiä fantasiateemalla ei ollutkaan mitään väliä, sillä pelattavuus ja toisen ihmisen voittaminen oli täysin oma juttunsa, jolle ei ollut aikaisempaa vertailukohtaa. Ekan matsini hävisin.

WarCraft: Orcs and Humans

Moninpelin täyttäessä mielikuvituksen ihmisillä ja örkeillä olikin jo korkea aika kokeilla tuota yksinpelipuolta mahdollisimman vähillä Dune vertailuilla. Alkuunhan tuo ei onnistunut sitten millään. Homma lähti rullaamaan oikein kunnolla noin vuoden viiveellä, eli sopivasti vähän ennen WarCraft II:n ilmestymistä. Yhtäkkiä warlockien demonit ja maagien vesielementaalit olivat melko huikeita, puhelinlangat olivat välistä punaisia hurjista moninpelikamppaluista ja Blizzard alkoi hiljalleen syöpyä "aika jees" -kategoriaan mitä tulee pelifirmoihin. Hiljalleen. Westwood piti kärkipaikkaa aina Tiberian Suniin asti.

Karu muistikuva kertoo Blizzardin olevan suuri läpimurto omassa "pelifanitusskenessä" toisen WarCraftin kohdalla, mikä ei sinällään ole ihme. Grafiikoissa VGA muuttui SVGA:ksi, mukaan tulivat esirendatut kunnon CGI-pätkät, kampanjan jokainen briefingi oli ääninäytelty ja armeijoiden eroavaisuudet kasvoivat entisestään. Kaiken tämän lisäksi jokaisella eri yksiköllä oli omat ääninäytellyt repliikit ja kummallakin osapuolella oli se oma cd-tasoinen musakki. Kokonaisuus oli vähintäänkin omaa luokkaansa. Westwoodin vastaus tähän ilmestyi miltei vuotta myöhemmin Red Alertin myötä ja vaikka se kaikeilla mittareilla oli erinomainen peli, Blizzard ehti saavuttamaan RTS-peleissä vankan aseman, mikä johti hiljaiseen vasta-asetelmaan ko. genren kuninkuusluokassa.

Tähtitaito

Jos en ollut täysin vakuuttunut Blizzardista ja firman kyvyistä pistää paremmaksi kuin Westwood, asia muuttui täysin vuonna 1998. Kyllä. Tuolloin julkaistiin StarCraft. Sci-fiä. Avaruudessa. Tulevaisuudessa. Oli ihmisiä, zergiä ja protossia. Eli käytännössä ripattiin Warhammer 40000:sta Space Marinet, Tyranidit ja Eldarit - mutta ei se haittaa, koska parhaalta on aina hyvä ottaa vaikutteita ja lainata asioita.

Norad II! Kenraali Duken pieni "virhearviointi" zergejä vastaan

Olin totaalisen myyty. Kuten Artanis, tuolloin vain komentaja ja nykyinen Hierarkki, sanoi Brood Warin aikana: "This is not WarCraft in space!" ja vieläpä jatkoi "This is much more... sophisticated.". Näin se on. SC aloitti Blizzardilla täysin uuden aluevalloituksen johon ei liittynyt enää demoneita ja örkkejä (tai viikinkejä). Ensimmäinen SC tarjosi uskomattoman hienon juonen, joka koostui kolmesta erillisestä kampanjasta  - ihmiset, zergit ja protossit olivat jokainen edustettuina kymmenen tehtävän verran. Olihan sitä hyviä kampanjoita aikaisemminkin nähty peleissä, muttei useasta näkökulmasta eikä todellakaan niin hyvin kirjoitettuna ja toteutettuina, kuin StarCraftin vastaavassa.

Ei nää ihan ehkä graafisesti vielä SCII paremmaksi pistä..

Hiipien Blizzard oli alkanut pistää Westwoodia paremmaksi sekä pelillisellä puolella (hei, SC-turnauksia pelataan miljoonien dollareiden potista, ei edes "oikeassa" urheilussa pääsee vastaavaan joka lajissa), että myös CGI:n tasolla mitatessa. SC:n alkudemo, lukuisat välidemot, uskomattoman hienot hahmot kuten Jimmy Raynor, Sarah Kerrigan, Tassadar, Zeratul, Artanis, kenraali Duke, Arcturus Mengsk ja lukuisat muut mieleenpainuvat yksilöt, tekivät StarCraftissa melkoisen kokemuksen, jossa suuren skaalan taisteluita ja juonikuvioita vietiin henkilökohtaiselle tasolle. Tämähän oli vuonna 1998 ja kehtaan väittää StarCraftin sekä sen lisälevyn Brood Warin olevan kevyesti parasta juonellista sci-fiä ennen 2000-lukua. Tässähän oli oikeasti juonenkäänteitä! Ajatella!

Ruutukaappaus StarCraft II: Legacy of the Voidista, 17 vuotta ensimmäisen SC:n jälkeen.

StarCraftista voisi turista varmaan tuntikausia, mutta jätän sen vaan tähän. Se on kuitenkin täysin oma entiteettinsä eikä siihen sovi käyttää vain muutamaa kappaletta. Nythän on vieläkin menossa pelkkä alustus suuremmille asioille ja ehkä sille, miksi itsestä tuli sellainen Blizzard-fani kuin nyt satunkaan olemaan. WarCraft sen istutti mieleen, StarCraft sen sai aikaiseksi. Toki edellämainitut Warhammer 40000 ja muut tulevat vielä kukoistamaan tässäkin (heeeellooo Space Marine), mutta kuten niin usein olen kirjoittanut - sen aika on myöhemmin.

En Taro Adun, Executor!

Blizzard Entertainment proudly invites you to experience the adventure once again

En yleensä välittäisi laittaa linkkejä blogin ulkopuolisiin osoitteisiin, mutta tässä kohtaa teen pienen poikkeuksen. Tämä on WarCraft III julkaisutraileri vuodelta 2001, jolloin Blizzard lupasi jouluksi ko. pelin kauppoihin. Kaikkihan toki jo tässä vaiheessa tiesi, että Blizzardin kultainen kädenjälki vaatii aina täydellisyyttä, joten kauppoihin WarCraft III saapui vasta heinäkuussa 2002. Mut hei, täydellisyys on kovaa työtä.

Muistaakseni kyseistä julkispätkää näytettiin ihan elokuvateattereissa asti ainakin isossa maailmassa, Suomesta on paha sanoa. Joka tapauksessa tuostakin on jo aikaa 15 vuotta ja tämän vuoden kesällähän tulee elokuvateattereihin Warcraft elokuva, josta tietty tässäkin poikkeustapauksessa traileri alla. Käytännössähän tämä leffaprojekti aloitettiin jo vuonna 2005, jonka jälkeen on ehtinyt vaihtua niin käsikirjoittajat kuin myös ohjaajat pariin otteeseen, mutta siinä se. Vihdoinkin tulossa.