Warhammer 40000 part 1

Dawn of War, war never changes

Hei, me soditaan!

Edellinen kirjoitus käsitteli juuri 3. toukokuuta julkistettua Dawn of War III:sta. Sellaista pikkupeliä, jota pelaajakansa on odottanut vesi kielellä jo useamman vuoden ajan. Siinä blogahduksessa saattoi havaita lievää fanitusta sekä Dawn of Waria, että myös sen emoa, Warhammer 40000:sta kohtaan. Jos näin havaitsi, oli täysin oikeassa. Kaikkiaanhan tämä alkoi täysin viattomasti ja oikeastaan enemmän tai vähemmän vahingossa.

Kauan sitten, kun modeemi oli yleinen ja ISDN vain eliittien harvinaista herkkua, oli sellainen asia kuin Internet Relay Chat. Se oli hieno. Yhtenä valoisana kesäyönä oli päätettävä seuraava lukusessio ja tarkemmin se kirja jota lukisi. Nopea kurkistus kirjahyllyyn totesi tunnetun faktan; olen lukenut jo nuo kaikki. Heikkona hetkenä menin kysymään yhdellä kanavalla, olisiko suositella jotain kirjaa. Haluttiin tarkennusta. Tarkensin sci-fiä. Lisää tarkennusta. Jotain melko anteeksiantamatonta ja erilaista. Minulle suositeltiin Warhammer 40000 maailmaan sijoittuvaa kirjallisuutta.

Ai se figupeli? Niin. Näin moni ajattelee ja olin yksi näistä monista, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, että pöytäpeli oli paljon laajempi kuin ylihintaiset muoviset figuurit ja vieläkin kalliimmat ajoneuvot. Ne jopa joutui maalaamaan itse. Ei todellakaan minun juttuni. No mutta ne kirjat? Sain tietää Black Librarysta joka julkaisee Games Workshopin Warhammer Fantasy Battles ja Warhammer 40000 maailmaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Fantasia ei niinkään ole minun juttu (todettu jo n+1 kertaa), mutta 40000-luvulle sijoittuvaa sci-fiä... se voisi ollakin minun juttuni. Ottaen huomioon, että lempikirjani Dune sijoittuu vuoteen ~10000, tämä olisi sellainen harppaus n. 30000 vuotta pidemmälle. Mut hei, aika on suhteellista ja nykyisin tiedetään gravitaatioaaltojenkin olevan todellisia.

The Last Chancers

Ensimmäinen Warhammer kirja jonka ostin, oli nimeltään The Last Chancers. Gav Thorpen kirjoittama kolmiosainen kirjasarja joka myytiin yksissä kansissa. Omnibus. Kertoi nimensä mukaisesti vankipataljoonasta, joille palveleminen eturintamassa Imperial Guardin joukoissa oli se viimeinen mahdollisuus hyvittää tekonsa. Ei kuulosta kummoiselta, eihän? Kliseiseltä? Oliko se edes hyvä?

No tuota, niistä kirjoista jos puhutaan...

Siis enhän mä sano, että jäi joku vaihde päälle...

Tai että Warhammer 40000 kolahti jollain tapaa...

Mahdollisuus kuitenkin on, että mä tykkäsin jotenkin siitä...

Sääntökirjaa ja codexeita myöden...

Kai siitä kirjasta tykkäsin, jos kerran tuli hankittua n+1 muuta siihen kaveriksi. Viimeisessä kuvassa nyt näkyy jotain muutakin, kuten Warcraft RPG kirja (joka on kyllä täysin turha, koska retcon), Babylon 5 security manual, pari ammattikorkeakoulun insinööritodistusta ja muuta pientä science fictionia. Voisi melkein sanoa, että tykkäsin melko paljonkin. Grimdark™ maailma vetosi monta vuotta sitten aivan erityisellä tavalla. Vetoaapa se vieläkin, vaikka myönnettäköön että olen kriittisempi lukija kuin joskus aiemmin. Hah, niin varmaan. Oikeasti ongelmana on se, että nykyään on ihan liikaa Space Marine kirjoja. Ei niitä jaksa. Mutta ne myy. Point taken.

Entäs ne pelit?

Ai siis Dawn of War? Space Marine? Kyllähän niitä... jälkimmäisen olen ostanut kolmesti. Konsolille, PC:lle itselleni ja PC:lle veljelle. Jotta olisi kivaa pelailla yhdessä moninpeliä kahdestaan. En haluaisi kerskua yleisellä tasolla, mutta olin kyllä hiton hyvä Space Marinessa. Jos en ollut ihan ensimmäisenä, olin vähintään toisena. Se oli peli, joka iskostui täydellisesti selkärankaan oli classina mikä tahansa kolmesta mahdollisesta. Netissä toki voi huudella mitä vaan, mutta todistusaineistoakin löytyi kiitos Onedriven. 

Ikivanha puhelimella tehty otos, kun tosiaan Space Marinessa olin lyömätön 18 - 1 statseilla, yli 3000 expaa, toisena tullut 8 - 4, reilu 500 expaa.

Kyllähän tuo Space Marine oli niin yksinpeliltään, kuin myös moninpeliltään melkoinen. Juoni oli ihan ok, pelattavuus mahtava. Moninpeli... no se vaan rokkasi. Hauska fakta: koitin 11.5.2016 joskus illalla tuota 360:lla ja peliseuraa löytyi heti. Ei huono suoritus iänkaikkisen vanhalta peliltä, joka ei myynyt "tarpeeksi" jotta olisi saanut jatkoa. Vai mitä? Pisti hieman hymyilyttämään tämäkin tosin... Sega hankki Relicin itselleen, kun THQ meni nurin joitakin vuosia sitten. Aiemmin Space Marinea käynnistäessä näytettiin THQ:n logo. No nytpä tulee Sega... jännää et ne sellaisenkin päätti tuohon tunkea ylimääräisenä patchina vuonna 2011 julkaistulle pelille. Mutta hei, ei tässä mitään. Pelejä.

Tässä on sitä jotakin!

"Seeing virtue in idiocy is the prerogative of the young"

No tässä ne pelit!

Kyllähän noita on jokunen eli oikeastaan kaikki. Dawn of War. Dawn of War: Winter Assault, Dark Crusade, Soulstorm, Dawn of War II, Chaos Rising, Retribution ja tuo Space Marine. Harha-askelia toki on, sitä ei kieltäminen käy. Nimeltään Fire Warrior. Siitä ei sen enempää. Jo pelkkä kuva ko. pelistä saa paatuneimatkin pelaajat näkemään painajaisia. Itsehän toki masokistisesti pelasin sen läpi - en suosittele. Se on hirveä. Huonompaakin huonompi. En uskonut. Kadun. Mutta nämä muut pelit! Näissä ei lisenssi totisesti mennyt hukkaan. Relicissä myönnettiin, että monet pelifriman työntekijöistä olivat kovia faneja, jonka vuoksi Warhammer 40000:n lisenssin saaminen oli heille kuin täyttynyt unelma.

Dawn of War lisäosineen.

Dawn of War II lisäosineen.

"I long ago surrender anything being easy, commander. Still, we shall prevail this day"

Dawn of War pelisarja onnistui hienosti iskemään pieneen RTS-rakoon, jotta peli sai myönteistä julkisuutta ja sitä kautta vankan fanipohjan. Heti ensimmäisenä Relic teki pesäeron muihin strategiapeleihin resurssien keräämisellä. Ei ollut mineraaleja tai harvestereita, kuten about jokaisessa muussa genren pelissä. Ei ollut ei. Sen sijaan oli strategisia kohteita, joita valloittamalla sai jatkuvalla syötöllä resurssipisteitä. Tämä teki pelistä dynaamisen, jossa armeijan kasvaessa oli pakko valloittaa enemmän alueita eikä jäädä rakentelemaan Suuren Tuhon Yksikköä™.

Resurssipolitiikan uudistamisen lisäksi Dawn of War tarjosi muista peleistä poiketen joukkuepohjaiset yksiköt. Lukuunottamatta Whilrwindia tai Predatoria (tai niiden Chaos, Eldar, IG tms. vastineita) perusyksiköt koostuivat ryhmistä. Ryhmistä, joille pystyi antamaan erilaisia kykyjä tai parantelemaan niitä aseilla. Yhtäkkiä tämä johtikin siihen, että pelimaailma oli yhtäkkiä täysin dynaaminen, suurien armeijoiden temmellyskenttä. Ja aivan täydellisen epätasapainossa.

Epäreilua, mutta entäs sitten? Kun Eldarien Fire Prism ampui kerran keskelle maajoukkoja, niitä saikin keräillä (siis niitä jotka sattuivat olemaan vielä elossa) muutaman sadan metrin alueelta. Tankit olivat oikeasti tankkeja. Ei perusmosuilla ollut niitä vastaan juurikaan sanottavaa. Osa yksiköitä oli aivan ylivoimaisia, osa melkein turhia mutta silti pakollisia, eri rodut olivat keskenään niin erilaisia, että mistään balanssista ei voinut puhua. Teoriassahan tämä tarkoittaisi sitä, että eihän tällaista peliä kukaan netissä pelaisi? Mitä järkeä siinä on, jos Space Marinet tallaa kaikki muut tai Eldarien Avatar on ihan yhtä tyhjän kanssa Daemon Princea vastaan? No juurikin se, että tässä ei ollut mitään järkeä, koska Warhammer 40000. Maailma on epäreilu, sille ei voi mitään. Ja se oli parasta.

Eldarien Avatar. On se vaan pirun hieno...

Mutta mutta. Tämä blogipostaus rupeaa olemaan liian pitkä, joten lisään part 1 tuonne otsikkoon. On fiksumpaa antaa Dawn of War sarjan peleille niiden arvoinen fiilistely ja kurkata hieman kansia syvemmälle. Koska se on siistiä, koska kukaan muu ei tee niin. Tai tekee, mutta ei sitä tiedä. Nyt kun on tullut enemmän tai vähemmän yleisesti avattua tätä maagista sotavasaraa, on aika lukea yksi kirja loppuun. Koska Eldarit. Siksi. Koska Phoenix Lordit. Koska Asurmen.

Phoenix Lords sarjan aloituskirja. Tätä lisää kiitos! Huom. Gav Thorpe tämänkin kirjoittaja.

Oikeastihan tässä on kyse siitä, että Dawn of Warista kirjoittaminen vaatii monta kappaletta. Ja nyt puhun pelkästään ensimmäisestä pelistä enkä yhdestäkään sen lisäosasta (joita onkin kolme). Mut hei, ramble ramble.

"The stars themselves once lived and died at our command, yet you still dare to oppose our will."